Penkoessani pöytälaatikon pohjia, käsiin sattui "Der Praktische Tierarzt" lehdessä ollut artikkeli 69/1988. Siinä eräs eläinlääkäri Heikki Sirkkola jostain kumman Suomesta kertoo ensikokemuksiaan ultraäänilaitteen käytöstä. Lähetin tekstin lehdelle, ja se hylättiin, koska eläinlääkärit eivät tule ikinä käyttämään ultraäänilaitteita lehmien tai sikojen tutkimiseen. Sinnikkäästi lähetin kirjoituksen uudestaan ja vakuuttelin, että eikun tämä on hyvä juttu. Artikkeli julkaistiin mutta siinä oli toimituksen kommentti, jonka käännän tähän:

Toimituksen huomautus
Kun toimitus sai tämän kirjoituksen Suomesta, se lähetettiin ensin takaisin, koska lehmän tiineystarkastus kuuluu jokaisen praktikon perusvalmiuksiin ja on siksi vaikea kuvitella, että siihen käytettäisiin ultraäänilaitetta. Kirjoittaja vastasi tähän olleensa itse aluksi samaa mieltä mutta on todennut ultraäänitutkimuksen ylivoimaisuuden tavalliseen rektaalitutkimukseen nähden.

Kun hyvin yleisluonteinen artikkeli sitten julkaistiin, hämmästyin kovasti kun maailmalta alkoi tulla kyselyitä artikkelista. Hyvin nimekkäät kollegat, professorit ja tutkijat maailmalta pyysivät kopiota artikkelista. Olin saanut parikymmentä erikoisvedosta artikkelista, jotka sitten auliisti lähetin kyselijöille. Onneksi sentään jätin yhden itselleni. Monille jouduin kertomaan, että valitettavasti he joutuvat itse hankkimaan valokopion artikkelista. Kaikki tämä tapahtui ennen tietokoneita ja sähköposteja. Harmi, että yliopistojen professorien sihteereiden lähettämät kirjeet eivät enää ole tallella. En ole ikinä saanut niin hienoja liikekirjeitä.

Arvoisa mikälienetkin ...

Pyydämme kohteliaimmin....

Artikkeli alkaa toteamalla, että varma tiineystarkastus on usein mahdollista jo kolmiviikkoisena. Time is money. Aluksi vertailen tamman ja lehmän kohdun anatomiaa ja varsinkin liikkuvuutta, pitää edelleen paikkansa. Tammahan pystytään tutkimaan aikaisemmin juuri sen vuoksi, että kohtu pysyy paikoillaan. Edelleen kai pitää paikkansa se, että tiineys kehittyy sen puolen sarvessa, jossa keltarauhanen on. Jatkossa on maininta siitä, että tutkimus sujuu ilman erityisiä toimenpiteitä, ei siis rauhoituksia tai muita erityistoimenpiteitä. Vain lihakarjan lehmiä voi joutua rauhoittamaan, jos ne eivät ole tottuneet käsittelyyn. Silloin käytössä oli Berneriltä hankittu Aloka, johon olin erittäin tyytyväinen. Edelleen kun mietin sen kuvan laatua, kaipaan vastaavaa. Alokasta aika jätti kun ilmeisesti sen virtalähde hajosi viitisen vuotta sitten ja tietysti markkinoinnin kannalta oli järkevää siirtyä Agroscaniin. Aloka tarvitsi verkkovirtaa mutta ei se ollut mikään suuri ongelma. Edelleen arikkelissa oli kuvaus kohtutulehduksista, joista tosin ei ollut kovin paljon kokemusta mutta havaintoja kuitenkin, että lumenissa näkyy harmaita hiutaleita ja kerrostumia. Ovaridiagnostiikasta totesin, että vaikka pidin silloin itseäni aika hyvänä rektalisoijana, vasta ultraäänitekniikka antoi kontrollimahdollisuuden. Emakoiden tiineystarkastuksista oli myös lyhyt kuvaus. Tutkimuspaikka oli sama kuin nykyisinkin. Olen myös edelleen sitä mieltä, että jos tiineyttä ei löydä oikealta puolelta, kannattaa vilkaista vasemmaltakin. Virtsarakon ongelmaan on myös viittaus sekä siihen, että emakkoa on vaikea tutkia jos se makaa.

Oli imartelevaa, kun Hautjärven klinikalta pyydettiin pitämään luento ensimmäsellä eläinlääkäreille järjestetyllä UÄ-kurssilla. Ehkä pyyntöön vaikutti se, että kurssilaisten käyttöön saatiin näin yksi laite enemmän. Käytin luennollani havaintomateriaalina nakkia. Jokainen, joka näkee nakin, tuntee sen. Jos nakin leikkaa vinoon, tunnistaminen on jo vaikeampaa ja jos nakki on käyrä ja siitä leikataan siivu, saadaan vielä kummallisempia leikkeitä ja harva tunnistaa sen enää nakiksi. Tällä yritin painottaa ultraäänikuvan liikkuvuuden tärkeyttä ja kolmiulotteisen ajattelun tärkeyttä. Toinen mieleen jäänyt asia oli se, että kun käytiin tutkimassa emakoita, käytin kontaktiaineena Neo-Amiseptia suihkepullosta (käytän edelleenkin) ja muut sanoivat, että valmistaja suosittelee geeliä. Oli kiva sanoa, että valmistaja juuri kysyi minulta kuinka eläimiä tutkitaan. Valmistaja oli siis japanilainen Aloka. Ultraäänigeelihän on tullut ihmispuolelta ja sen siirtäminen eläinpuolelle kyseenalaistamatta asiaa, on ollut todella tyhmää. Tottakai geelillä saadaan hyvä kontakti mutta nestemäinen aine rutiinitutkimuksissa on huomattavasti parempi. Kannattaa kokeilla.

Huomaan olleeni alan pioneeri.

Kuvasta vielä tunnistaa vaikka tukka on lähtenyt ja kiloja tullut lisää.