
kuvakertomus kaupungista vanhojen, uusien ja muistikuvien avulla.Tarina on osittain kuvitteellinen mutta jää paljastamatta mikä on kuvitteellista, käyttäjä saa itse miettiä, onko joku asia muunneltua totuutta vai peräti palturia, vai eikö sittenkään. Joka tapauksessa käyttäjä kokee mielenkiintoisen seikkailun jokapäiväisissä paikoissa Hämeenlinnan kaduilla. Miltähän tämäkin paikka näytti aikaisemmin. Ovatko uudet kuvat jo nyt historiaa.
Mukana ohjelman kehittelyssä ovat olleet Tapsa ja Lasse.Vanhoja kuvia on saatu Annelilta ja Eskolta, Pirkolta ja Pekalta, Hilkalta ja Matilta, muisteluita lisäksi muutamalta muulta. Kiitokset kaikille.
Ohjelma on myynnissä HISMUS/museokaupassa, historiallisella museolla linnalla sekä INFO-kirjakaupassa Reskalla. Hinta on 15 €, piraateista emme tykkää. Ohjelman voi myös tilata sähköpostilla ja/tai maksamalla tilille 800027-15494216 15 €, maksun tietoihin toimitusosoite. Tällöin CD lähetetään ilman postikuluja. Tekstiviesti, perinteinen kirje, kirjekyyhky tms kelpaa myös kunhan tulee perille. Nyrkkipaja suoltaa valmista kamaa kellon ympäri ajan hampaan kasvaessa arpisten haavojen ylle.
Ohjelma sopii hyvin (yritys)lahjaksi Hämeenlinnassa joskus asuneille. Yrityksille ohjelma voidaan muokata yksilölliseksi lisäämällä yrityksen kuva ja /tai linkki ohjelmaan. Kysy lisää.
Ohjelma kelpuutettiin Hämeenlinnan taiteilijaseuran vuosinäyttelyyn ja se oli nähtävissä Hämeenlinnan kulttuurikeskuksessa näyttelyssä kesällä 2003.
Jos kauheasti tulee kyselyitä, mikä jutuista oli totta ja mikä tarua, tällä sivulla saattaa joskus olla salaisuuden paljastus. Tai ehkä ei.
|
Mallista
näet, kuinka ohjelma toimii. Kuvapareja on 45 ja jokaiseen kuuluu
muistelma
|
Tarviset Shockwave Plug-In
lataa se ilmaiseksi www.macromedia.com
Ennenkuin huomaatkaan, joulu taas saa. Jos haluat hyvän saan aikoihin hankkia joululahjan, muista Valkean Kyyhkyn Salaisuus Jouluista irroittelua toreilla ja turunteillä. Tämäkin ohjelma voidaan muokata yksilölliseksi yrityslahjaksi.