(ei linkkiä pois, sulje ikkuna)

Ultraääntä käytännön poronhoitoon

Ell. Heikki Sirkkola

Ultraäänitutkimus perustuu korkean äänen lähettämiseen ja sen kaiun vastaanottamiseen.
Vastaanotetusta kaiusta muodostetaan näkyvä kuva. Koska toiminta on jatkuvaa, saadaan oikeaaikainen,
liikkuva kuva eli voidaan tarkastella sitä, mitä kudoksessa juuri sillä hetkellä tapahtuu.
Koska ääniaallot etenevät ja heijastuvat parhaiten kudoksissa, jotka sisältävät runsaasti nestettä,
ultraäänellä tutkitaan käytännössä pehmeitä kudoksia. Kuvan tarkkuuteen vaikuttaa lähtevän
äänen korkeus. Mitä korkeampi ääni on, sitä tarkempi erottelukyky. Terävällä kynällä saa
tarkemman kuvan kuin tylsällä mutta tylsän kynän jälki näkyy kauemmas.
Ultraäänitutkimuksessakin on samoin, erittäin korkeat äänet 7,5-10 MHz antavat tarkan kuvan
mutta ne eivät etene kuin joitakin senttejä kudokseen. 3 MHz ääniaallot etenevät 15-25 cm
syvyyteen mutta kuvan erottelukyky heikkenee. Hertsi (Hz) tarkoittaa kerran sekunnissa ja mega
etuliite miljoonaa. 5 MHz on siis viisi miljoona kertaa sekunnissa. Eläinten kuulemisyläraja on
joitakin kymmeniä tuhansia hertsejä, edes lepakot eivät kuule näitä ääniä. Ihmislääketieteessä
käytetään erilaisia antureita tilanteen mukaan mutta eläinten tutkimisessa laitteen koko ja
kuljetettavuus asettavat omia rajoituksiaan. Käytännössä eläinten tutkimisessa yleisin on 5 MHz:n
anturi, joka on hyvä yleismalli, jolla voidaan tutkia monenlaisia tapauksia. Eniten laitteita on
käytössä lehmien ja tammojen lisääntymiseen liittyvissä tutkimuksissa, jolloin laitteen ja sen anturin
pitää soveltua sisäisiin peräsuolitutkimuksiin. Laitteen on siis oltava helposti liikuteltava ja anturin
pitää olla kooltaan ja muodoltaan sopiva ja sen pitää olla helposti puhdistettavissa. Laitteet ja
anturit ovat kalliita ja siksi niitä on yleensä vain eläinlääkäreillä ja liikkuvassa praktiikassa on vain
yksi laite. Tällaiset laitteet maksavat n. 7000 euroa. Hyötyeläinten ultraäänitutkimukset liittyvät
enimmäkseen lisääntymisongelmiin ja tiineyden toteamiseen.

Poro poikkeaa muista eläinlääkärin potilaista. Sen astumispäivää ei yleensä tiedetä, tutkiminen
tehdään yleensä ulkona, jolloin sähkönsaanti ja kylmyys aiheuttavat lisäongelmia ja poro on
kauttaaltaan karvapeitteinen, jolloin ultraäänilaitteen tarvitsema kostea kontakti on vaikea järjestää.
Poro on myös sen kokoinen eläin, että on alueita, joihin ultraäänellä ei ylety. Kasvinsyöjillä yleensä
ruuansulatuskanava on suuri ja siellä on paljon kaasua, joka estää ääniaallon etenemisen.
Käytännössä vaatimen tiineys tutkitaan peräsuolen kautta siten, että ultraäänilaitteen anturi
työnnetään ilman kättä peräsuoleen. Anturi on hieman sormea paksumpi eikä aiheuta vammoja.
Eläin pitää tietysti olla kiinni ja niin, että se ei pääse hyppimään ja liikkumaan sivusuunnassa. Se
voidaan tutkia vaa'assa tai painaa aitaa vasten. Ultraäänikuvassa neste näkyy mustana ja
ensimmäiseksi nähdään virtsarakko. Se on heti lantion etupuolella ja se saattaa tietysti olla
tyhjäkin, jolloin se on pieni ja vaikea löytää. Kohtu alkaa heti virtsarakon etupuolelta ja sikiöneste
näkyy eri kokoisina poikkileikkauksina. Märehtijöiden sikiörakkula on banaaninmuotoinen ja koska
kohtu on kierteellä kuin pässinsarvet, usein nähdään poikkileikkauksia eri kohdista. Hyvin
aikaisessa vaiheessa alkaa myös näkyä tarkempia yksityiskohtia, limakalvon verisuonia, istukkaa
(kohtukäpyjä) sekä sikiö, jolta jo muutaman sentin mittaisena erottaa sydämen sykkeen ja monia
muitakin yksityiskohtia. Tiineyden edetessä kohtu painuu syvällä vatsaonteloon ja se jää usein
suoliston peittoon. Mikäli astumisajankohtaa ei ole tiedossa, eikä siis tiedetä, mitä tutkittavalta
eläimeltä voi näkyä, tutkiminen on hitaampaa ja tulee virheitä. Yleisin virhe on se, että ei löydetä
tiinettä kohtua. Toisinpäin eli tyhjän vaatimen toteamista tiineeksi tapahtuu harvemmin. Joissain
tapauksissa ultraäänen kaiku heijastelee lantion pinnasta tai vatsakalvosta siten, että muodostuu
tiineyttä muistuttavia kuvia mutta koska kohde ja kuva liikkuvat, virhekuvat yleensä havaitaan.
Oikeat löydökset ovat selviä ja ne nähdään uudestaankin. Jos tutkimuksen tarkoituksena on
päättää teurastuttamisesta, virhe on tietysti harmillinen. Voidaan teurastaa eläin, jonka tiineys on jo
pitkällä mutta koska kohtu oli syvällä vatsaontelossa, sitä ei löytynyt tutkimuksessa. Tämä on asia,
josta kannattaa keskustella jo etukäteen. Kirjattaessa löydöksiä ei pitäisi käyttää nimityksiä
tiine/tyhjä vaan tiine / ei löydy. Ultraäänilaitteella voidaan tutkia tiineyksiä myös ulkokautta ihon
läpi. Poron tiivis karvapeite täytyy nyppiä tutkimuskohdasta pois, jotta saadaan märkä ihokontakti.
Kohta on oikealla puolella utareen ja polvipoimun välissä. Kontaktiaineena voidaan käyttää erityistä
geeliä tai öljyä. Sen laittaminen iholle on aika hankalaa ja kontakti on vain sillä kohdalla. Anturia
toki voidaan käännellä tai pyörittää. Ihon kautta tutkiminen ei yleensä sovellu rutiinitiineystarkastuksiin,
peräsuolitutkimus on huomattavasti nopeampaa.

Porosta voidaan peräsuolen kautta tutkia myös muita kudoksia, munuaiset näkyvät erittäin hyvin
kun anturi työnnetään hieman pitemmälle ja suunnataan ylöspäin. Munuaisten ympärillä olevat
rasvat näkyvät myös mutta niiden arviointia ei oikein voi käyttää yleiskunnon määrittämiseen koska
pehmeä massa muuttaa muotoaan eikä löydy mitään selvästi mitattavaa kohdetta. Jos
munuaisrasvoja on, yleiskunnon ilmeisesti voi arvioida muutenkin riittävän hyvin. Joiltakin poroilta,
jotka pysyivät tutkittaessa rauhallisesti, löysi peräsuolen kautta jopa maksan, jota porolla ei
tiettävästi muuten pysty tutkimaan ultraäänellä mutta sen löytymiseen ei voi aina luottaa eikä sillä
liene käytännön merkitystä. Hirvaan sukuelimistä näkee eturauhasen erittäin hyvin.
Käytännön tutkimuksia on tehty pääasiassa koetarhalla, jossa olosuhteet ovat hyvät ja eläimistä
tiedetään kaikki mahdollinen. Tutkimukset on ajoitettu yleensä tammikuulle, koska se arvioitiin
ajankohdaksi, jolloin viimeisetkin tiineydet ovat jo niin pitkällä, että niistä näkyy jotain. Pitemmällä
olevat tiineydet saattavat toisin olla jo laskeutuneet syvälle mutta koska tutkimusolosuhteet muuten
ovat hyvät, nekin yleensä löytyvät. Mikäli tutkimusta tehtäisiin erotusten yhteydessä, ongelmia
aiheuttaisi ainakin se, että silloin eläinlääkärillä on yleensä loislääkepullo kaulasta roikkumassa ja
letku hihan kautta ruiskuun. Jos siihen pitäisi vielä vyöttää kannettava ultraäänilaite, jota myös
pitäisi suojata kolhuilta ja kylmältä sekä kaulan ympäri kiertävä anturi, eläinlääkäriparka on
paketoitu melko kömpelöksi. Injektioruisku ei ainakaan paranna liikkumiskykyä. Turvallisuuden
vuoksi työ pitäisikin jakaa joko eri henkilöille tai ajallisesti. Kumpikin vaihtoehto tuo lisäkuluja.
Lampailla erityisenä mielenkiinnon kohteena on sikiöiden lukumäärä, jotta osattaisiin ruokkia uuhet
oikein sekä karitsoiden selkälihaksen paksuuden kehittyminen. Lampailta ja sioilta mitataan myös
selkärasvan paksuutta mutta jotta sillä olisi merkitystä, sama eläin pitää tutkia useita kertoja.
Onnistuu sikalassa ja lampolassa mutta vaikeampaa poroilla. Jos porolta nypitään karvoja, kaljulle
alueelle voi muodostua arpi.
Tiineyden toteaminen ultraäänitutkimuksella on siis mahdollista mutta rajoittunee erityistapauksiin.
Tutkimuksia voitaisiin tehdä eläinkauppojen yhteydessä varsinkin, jos halutaan siirtää siitoseläimiä
kaukaa tai rajan yli. Siirrettäessä yksi tiine eläin, saadaan syntyvä vasa samalla vaivalla. Jos
astumisajankohta on tiedossa, tiineyden voi todeta jo 4-5 viikkoa astumisesta. Eläinlääkäreiden
ultraäänilaitteet yleistyvät koko ajan ja sopivilla järjestelyillä tiineystarkastus voisi muodostua
taloudellisesti kannattavaksikin.